Kuhmon kihlaus

10.10.2012

9.2010

Kolumni Kallio-lehdessä.

Helsingin kaupunginhallitus teki elokuussa vierailun Kainuuseen. Matka oli osa koko vuoden kestävää
Helsingin ja Kainuun välistä kulttuuriyhteistyötä ja kokemusten vaihtoa. Kuuden ja puolen tunnin junamatka
muistutti myös etäisyyksistä. Suomessa kaikki ei tosiaankaan ole Helsingin vieressä.

Matkan pääaihe oli tutustuminen Kainuun hallintokokeiluun ja sen tuloksiin. Maakunnassa on toteutettu
vuodesta 2005 alkaen Suomessa poikkeuksellista kahdeksan kunnan yhteistä maakuntahallintoa.
Alueen asukkaat valitsevat vaaleilla maakuntavaltuuston ja yhteistä käytännön hallintoa pyörittää
maakuntahallitus. Alueen kunnista vain Vaala on jättäytynyt kokeilun ulkopuolelle.

Esitys hallintokokeilusta tuli 2000-luvun alussa silloiselta pääministeri Lipposelta ja nyt näyttää siltä, että
sitä Lipposen murahdusta kiitellään ja kokeilua halutaan jatkaa myös vuoden 2012 jälkeen.

Kainuun mallissa kunnat ovat yhdistäneet yhteisesti hoidettavaksi päivähoitoa lukuun ottamatta kaiken
sosiaali- ja terveydenhuollon. Toinen suuri yhteistyöalue on toisen asteen koulutus, jossa lukioita ja
ammatillista opetusta suunnitellaan ja toteutetaan yhteisesti. Kuulimme rohkaisevia raportteja siitä, kuinka
lukioiden ja ammatillisen opetuksen välistä yhteistyötä on pystytty parantamaan ja reviiritaisteluja omien
lukioiden ympärillä vähentämään.

Terveydenhuollossa hallintomalli on käytännössä toteuttanut maan hallituksessa närää aiheuttanutta ns.
Risikon mallia, jossa perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito on yhdistetty samaan organisaatioon.
Keskusteluissa Risikko olikin Lipposen ohella useimmiten mainittu nimi.

Miksi sitten Helsingin kuntapoliitikkojen piti perehtyä vähäväestöisen ja harvaanasutun maakunnan
hallintoon? Kainuun hallintokokeilu antaa paljon ajattelemisen aihetta myös täällä etelässä. Toimisiko
maakuntahallinto meillä vai voidaanko erilaisia palveluja toteuttaa enemmän kuntarajat ylittävillä
ratkaisuilla?

Hallintokokeilua on kritisoitu siitä, että se on jähmettänyt kunnat nykytilaan ja vähentänyt intoa
kuntaliitoksiin. Toisaalta moni paikallinen päättäjä muistutti, että pitkien etäisyyksien kunnissa kaikkea
päätöksentekoa ei haluta viedä vielä kauemmaksi.

Kuhmon kunnan järjestämässä iltatilaisuudessa saimme lahjaksi kauniit tuohisormukset. Siitä sikisi vilkas
keskustelu siteiden lujittamisesta Helsingin ja Kainuun välillä ja osaa kaupunginjohtaja Pajunen polvistuakin
kaupungin puolesta.

Tarja Kantola

kaupunginhallituksen jäsen


Kolehtikohteesta päättää oma seurakuntaneuvostosi

10.10.2012

30.3.2011

Mielipidekirjoitukseni Kirkko- ja kaupunki-lehdessä.

Muutamien kirkon piirissä toimivien järjestöjen vastenmielisen Älä alistu- kampanjan yhteydessä on noussut esille kysymys siitä millainen yhteys järjestöillä on kirkkoon ja varsinkin millaista tukea nämä järjestöt kirkolta saavat.
Vastaukseksi on saatu, että ne saavat kolehtikeräystuloja vuosittain. Helsingin kirkkovaltuustossa olemme jo muutama vuosi sitten päättäneet lopettaa tuen naispappeutta vastustavalta SLEY:ltä ja vastaavalta ruotisinkieliseltä SLEF:ltä niiden kansainvälisiin hankkeisiin. Kirkkovaltuuston tuki on jäsenten yhteinen kolehti.
Seurakunnissa kerättävistä kolehdeista päätetään seurakunnittain. Kirkkohallitus tekee esityksen kohteista ja mielipahakseni mm. SLEY on ollut niillä listoilla edelleen. Olen omassa seurakunnassani tehnyt muutosesityksiä kohdelistaan ja yrittänyt poistaa mielestäni vääriä kohteita.
Toivon, että nyt käytävä keskustelu herättää sekä kirkkohallituksen että varsinkin seurakuntaneuvostojen jäsenet pohtimaan millaisen viestin yhteisellä kolehdilla haluamme antaa.

Tarja Kantola
Paavalin seurakuntaneuvostosta


Kaupungin omaisuuden myyminen

10.10.2012

2.4.2011

Kaupunginhallituksessa on keskusteltu julkisuudessakin kohistuista myyntihankkeista.  Helsinki omistaa paljon maata ja kokonaisia kiinteistöjä ja joissain rakennuksissa kaupunki on yksi osakkaista.  Periaattena on viime vuosina ollut, että kaupunki toimii omissa tiloissa ja ulkopuolelta vuokrattaviin tiloihin kaupungin yksiköt ovat tarvinneet erillisen luvan. Tämä on ollut hyvä ja selkeä toimintaohje.
Helsinki kasvaa koko ajan ja kaupunki rakentaa jatkuvasti uusia omia tiloja:  päiväkoteja, kouluja, erilaisia palveluasuntoja ja urheiluhalleja.  Suunnitelmia uusista kulttuurin rakennuksista on myös olemassa ja  mielenkiintoisia esityksiä tulee jatkossakin.  On siis syytä miettiä, mitä kaikkea kaupungin tulee pitää omassa omistuksessa ja mistä saamme paremman tuoton luopumalla omistuksesta ja käyttämällä saadut myyntirahat muulla tavalla kaupunkilaisten hyväksi.
Esitin asiaa käsiteltäessä, että kaupunki loisi kiinteistöomistukselleen periaatteet.  Olisi tärkeää keskustella myös valtuustotasolla siitä, miten Helsingin kokoinen toimija toimii kiinteistömarkkinoilla.  Ajatus tällaisesta kiinteistöstrategiasta ei  juurikaan kiinnostunut muita ryhmiä. Jäi tunne, että pidemmän keskustelun pelättiin vaikeuttavan myyntipäätöksiä.  Pidän kuitenkin tärkeänä, että Tennispalatsin ja Lasipalatsin tyyppisten rakennusten myynnistä keskustelaan ennen päätöksentekoa, eikä vasta sen jälkeen.
Periaatekeskustelu siirtyy nyt yksittäisten myyntipäätösten yhteyteen. Silloin tulee luoda linjat sille, mitä Helsingin tulee pitää omassa omistuksessaan ja missä voidaan toimia muiden omistamissa tiloissa.  Ymmärrän hyvin, että jotkut suuria korjauksia vaativat kohteet ovat kaupungin talouden kannalta hyödyllisempiä myyntilistalla kuin omalla korjauslistalla.
Kiinteistöomaisuudessa on se hyvä puoli, että sitä kukaan ei voi pakata mukaansa ja viedä pois. Monet vanhoista rakennuksista on suojeltu ja joka tapauksessa kaavamääräykset määrittelevät sen, mitä rakennuksessa saa tehdä.   Toisaalta on oltava tarkkana siitä, että kaupunkitila säilyy kaikille avoimena. Olemme tehneet virheitä siinä, että liian paljon esimerkiksi kauppakeskusten kadunomainen tila onkin kauppaliikkeiden yksityistä tilaa.  Viisas ystäväni sanoi, että meidän tulee puolustaa vapaata katu- ja toritilaa. Kansalaisten oikeuksia on vaikea ja osin mahdoton puolustaa ja kansalaistoimintaa harrastaa yksityisomistuksessa olevissa tiloissa. Tämän ovat saaneet huomata kaikki tämän kevään vaalikampanjaa tekevät.


Jyrkkä kyllä oikeudenmukaisuudelle

10.10.2012

2.4.2011

Olen ehdokkaana tämän kevään eduskuntavaaleissa.
Uskon, että minulla on näkemystä ja osaamista monelta yhteiskunnan alueelta.

Olen kunnallispoliitikko ja kansalaisjärjestövaikuttaja. Olen Helsingin kaupunginhallituksen ja sen konsernijaoston jäsen. Olen ryhmäni ensimmäinen varavaltuutettu ja valtuustoryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Kunnallispolitiikassa olen erityisesti perehtynyt asunto- ja liikennepolitiikaan. Olen Helsingin seudun liikennnekuntayhtymän (HSL) hallituksen jäsen.

Olen työskennellyt pitkään kansainvälisten asioiden parissa sekä ulkoministeriössä ja sen jälkeen ammattiyhdistysliikkeen (PAM) kansainvälisessä edunvalvonnassa. Aikaisemmin hoidin SDP:n kansainvälisiä asioita. Nyt olen palannut enemmän työtehtäviin verotuksen ja kirjanpidon parissa. Olen osakkaana veljeni tietoliikennealan yrityksessä. Olen opiskellut Tampereen yliopistossa vero-oikeutta, julkishallintoa ja julkisoikeutta. Työskentelin opiskelujen ohessa verohallinnossa eri tehtävissä.

Toimin useamman valtakunnallisen järjestön johtotehtävissä. Olen toiminut pitkään kehitysyhteistyön ja ihmisoikeuksien edistämisen parissa. Olen Solidaarisuuden puheenjohtaja ja Pelastakaa Lapset ry:n varapuheenjohtaja.
Olen SDP:n puolehallituksen jäsen ja Demarinaisten varapuheenjohtaja ja perehtynyt erityisesti tasa-arvokysymyksiin. Järjestöt tekevät paljon arvokasta työtä ja sitä kautta saa arvokasta tietoa päätöksenteon pohjaksi.

Olen mukana evankelisluterilaisen kirkon toiminnassa, kirkkovaltuutettu ja hiippakuntavaluutettu. Olen lisäksi Kirkon yhteiskunnallisen työn toimikunnan varapuheenjohtaja ja sitä kautta pääsen vaikuttamaan moneen tärkeään kysymykseen.

Puolisoni on messurakennusyrittäjä ja meillä on kaksi jo isoksi kasvanutta lasta. Perheemme kolmannella lapsella – tansanialaisella Michaelilla – on jo oma perhe.

Tule mukaan vaalityöhön!

Ota yhteyttä   kantolantarja@gmail.com, tel 050 5550833  tai vaalipäällikkö Rauno Viemerö   rauno.viemero@saunalahti.fi , tel 050 5458002


Juna vie ja tuo

10.10.2012

1.3. 2011

Olen lähiaikoina nauttinut junakyydistä. Matka-aika Seinäjoelle oli lyhentynyt niin huomattavasti, että tuntui kuin koko maa olisi kutistunut. Matkalla Kemiin testasin VR:n uutta makuuvaunua, jossa vaunupaikka oli kuin laivan hytti suihkuineen kaikkineen. Tasainen matkanteko takasi hyvän unen, jota olisi jatkanut pidempäänkin. Junaliikennettä moititaan monesti, mutta totuuden nimessä on sanottava, että kyllä kulkemisen laatu myös paranee. Tarvitaan vain aika paljon rahaa ratojen kunnossapitoon ja uuden vaunukaluston hankkimiseen. Raideliikenne on kuitenkin hyvä liikennemuoto ja näin laajassa maassa hyvin välttämätön.

Rautatieliikenteellä on pitkä historia ja se on suurten investointien takia ollut valtion toimintaa nimeä Valtion rautatiet myöten. Nyt kuitenkin tilanne on muuttumassa. EU-alueella tavaraliikenne on vapautettu kilpailulle ja nyt poliittinen oikeisto haluaa avata kilpailulle myös henkilöliikenteen. Se tarkoittaisi Helsingin osalta esimerkiksi sitä, että lähijunaliikenne kilpailutettaisiin ja VR:n rinnalle junia tulisi kuljettamaan muita yhtiöitä.

Tämä edellyttää suuria muutoksia nykyisiin toimintatapoihin. Kaikki kilpailijat käyttäisivät samaa kalustoa, joka kootaan omaan kalustoyhtiöön. Pääkaupunkiseudun Junakalusto on jo alku tällaisesta yhtiöstä. Henkilöstön koulutus tulisi järjestää uudella tavalla. Enää väki ei olisi VR:n, vaan kulloinkin kilpailun voittaneen palveluksessa. Varikkotilat ja huolto pitäisi myös järjestää useammalle toimijalle.

Miksi sitten tällaista muutosta ollaan tuomassa myös Suomeen? Junaliikenne on kuten postitoimikin ollut valtion monopoli ja kärsinyt kankeudesta. EU haluaa vapautta kilpailuun, mutta lopullinen päätös on suomalaisten. Epäilen sitä, onko kilpailu ainoa tapa kehittää asiakkaiden palveluja ja hakea kustannustehokkuutta. Muualta Euroopasta kilpailuttamisesta on sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Kilpailu varmaan ensin laskisi hintoja, mutta olemme jo nähneet bussiliikenteen kilpailuttamisesta, että se on väliaikaista.

Ammattiyhdistyspuolella mahdolliseen muutokseen on jo varauduttu. Veturimiehet ovat menossa mukaan suuren kuljetusalan liittofuusioon ja muu rautatieväki neuvottelee liittymisestä kunta-alan JHL:ään. Työntekijöiden huolen ymmärtää, kun kilpailutuksessa ainoa joustava tekijä olisi palkat. Kalusto ja radat olisivat kaikille samat, joten kilpailla voisi palvelukyvyllä ja aikatauluilla ja voitto pitäisi tehdä suuremmilla matkustajamäärillä ja muita pienemmillä henkilöstökuluilla.

Helsingin kaupunginhallitus ja eri lautakunnat ovat antaneet lausuntonsa tästä liikenneministeriön suunnitelmasta. Olen äänestänyt kilpailutusta vastaan ja ollut äänestysten hävinneellä puolella. Toivon kuitenkin, että kansalaiset miettivät millaisen hallituksen haluavat kirjoittamaan seuraavaa hallitusohjelmaa. Lopullinen kilpailutuspäätös ratkaistaan siinä.

Tarja Kantola
kaupunginhallituksen jäsen
kantolantarja@gmail.com